Ikkunoiden kunnostuksesta

Ajattelin kirjoittaa ajatuksia vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta. Keskusteluryhmissä väännetään usein kättä siitä kannattaako vanhoja ikkunoita kunnostaa ja voiko niitä enää kunnostaa kun näyttävät jo niin huonoilta. Kunnostamisen hintaa ja työmäärää myös usein kauhistellaan.
Itse olemme vaimon kanssa nyt koko kesän kunnostelleet vanhoja ikkunoita. Talossamme on vanhoja 1800 -luvulta peräisin olevia ikkunoita, sekä 1930-luvun lopulla vaihdettuja ikkunoita. Vaikka 30-luvun pokat ovatkin vielä tehty ns. hyvästä puusta, on niissä käytetyssä puutavarassa ja 1800 -luvun puutavarassa selvä ero. 30-luvun puutavara on harvempisyistä ja siinä on oksia huomattavasti enemmän kuin 1800 -luvulta olevassa puutavarassa. Käytettävä puutavara on 1800 -luvulla valikoitu huomattavasti tarkemmin. Vastaavanlaista sydänpuuta ei löydy enää tänäpäivänä, ellei sitä sitten lähdetä hakemaan pohjoisen asumattomista korpimetsistä.

Vanhat pokat ovat kuluneen ja halkeilleen maalin alla usein täysin ehjää puuta. Pokan alaosat ovat korkeintaan kärsineet lahovaurioita. Olen itse joko tehnyt uuden alapuun, tai korjannut laittamalla vain paikkapalan lahon puun tilalle. Kaikki nämä puutyöt on tehty yksinkertaisilla käsityökaluilla ja rakennussirkkelin avulla. Hankalinta korjauksessa on itseasiassa ollut riittävän hyvälaatuisen puutavaran löytäminen. Korjauspaloissa olenkin käyttänyt vanhoja lattialankunpalasia.

Tähän 1800-luvun pokaan vaihdettiin alapuu ja yksi välipuu. Kuvassa näkyy myös yksi tärkeimmistä työkaluista, pieni käsihöylä.

Tähän 30-luvun pokaan tein uuden välipuun, koska entinen meni kieroon siinä olleen oksan vuoksi. Alapuun tippanokasta poistin vain lahot osat ja laitoin uutta puuta tilalle. Korjaus käy nopeammin ja on helpompaa kuin koko tippapuun tekeminen uusiksi.

Pokien pystypuiden lahoja olen korjannut vaihtamalla uutta puuta tarvittavan palan. Tässä olen tehnyt viiston liitoskohdan, joka on varmistettu vielä puutapeilla. Liitoksien tekemiseen on olemassa monta tapaa.

Tähän pokaan on laitettu vain pieni paikkapala pehmeän tilalle.

Samalla periaatteella on korattu myös ikkunoiden raamit. Tässä kruunu on saanut 4 cm vahvuudelta uutta puuta.

Vanhoja sormihakoja ja tuulihakoja olen keräillyt ja ottanut talteen aina kun olen jossain nähnyt ikkunoita uusittavan. Nyt ne saatiin jälleen käyttöön. Maalit on poistettu lipeäkylvyssä.

1800-luvun ikkunasaranat puhdistin maaleista ja puhalsin ruosteet pois lasikuulalla. Esikäsittely tämän jälkeen ruosteenestopohjamaalilla.

Yksi kunnostetuista ikkunoista. Tässä on käytetty alkuperäisiä vanhoja saranoita ja kulmarautoja. Vanhat eläväpintaiset puhalletut lasiruudut on saatu myös säilytetty niin paljon kuin niitä on ollut jäljellä. Jonkin verran olemme joutuneet käyttämään myös vanhaa vedettyä lasia.

Raamit vielä paikalleen.

Tässä ikkunassa saranoitiin toinen sisäpoka aukeavaksi. Alunperin sisäpokat ovat olleet kiinni ruuveilla.

Kannustankin kaikkia vaan rohkeasti kokeilemaan itse ikkunoiden kunnostusta. Homma ei tosiaankaan tarvitse raketti-insinöörin papereita, aikaa vaan tekemiseen. Jos aikaa ei kuitenkaan löydy, kannattaa kunnostettavissa olevat vanhat pokat kunnostuttaa ikkunoiden kunnostamiseen erikoistuneella restauroijalla. Lopputulos on varmasti parempi kuin täysin uudet ikkunat jo rakennuksen ulkoilmeen säilymisenkin kannalta. Kestävät pienellä huoltomaalauksella taas seuraavat sata vuotta.

Hallituksen jäsenet esittäytyvät

Yhdistyksen puheenjohtajan, Anetten mietteitä. Hur blir man en byggnadsvårdare? 

Var det de där gångerna när jag som barn andäktigt tassade i kölvattnet av min blonde viking-aktige far när han rum för rum låste upp dörrarna till min farmors barndomshem, ett majestätiskt och magiskt hus som var 200 år äldre än mitt barndomshem?

Eller var det så att fröet såddes när jag och sambon hyrde vår första gemensamma bostad, ett icke-så-varsamt omrenoverat hus från slutet av 1800-talet, men med bibehållen råspis? Var det den där gången när jag såg mitt första drömhus, ett 1800-tals hus med ena gaveln klädd med rödslammade pärtor, inbäddat i lummig grönska i en skogsbacke i Västerhankmo? 

Var det den där gången när jag i vuxen ålder med representanter från Österbottens museum och Miljöcentralen samt en annan gamlahus-frälst person tillsammans med pappa gick runt i farmors hemgård och fick en första glimt av insikt över vilken byggnadshistorisk kulturskatt det här huset och också andra gamla hus är? Eller var det kanske så att det hela började när jag som barn gick på skattjakt i hembyns för länge sedan övergivna och förfallna ödetorp och gjorde mig fantasier om de människor och levnadsöden som utspelat sig innanför de timrade stockväggarna? 

Många år senare sitter jag hur som helst i biblioteket i farmors hemgård och tittar ut genom fönstret på körsbärsträden som för en kort tidsrymd är översållade av vit körsbärsblom. Jag som växte upp i en by där ingen i min familj hade någon som helst anknytning har återvänt till mina rötter. För första gången i mitt liv kan jag prata om mitt hem och verkligen känna att jag menar det med hela mitt väsen. Tidigare har jag bott i olika hus. Det här är mitt första hem.

Jag växte upp i ett vanligt 1970-talshus i Kvevlax i Korsholm. Jag utbildade mig till biolog med inriktningen lärare för att ha en rimlig chans att hitta arbete som motsvarade min utbildning i mitt älskade Österbotten. Som alla förstår blev inte det arbetet min passion utan efter att mitt andra barn fötts för tio år sedan började jag utbilda mig inom diverse olika holistiska terapier. De senaste åren har jag varit uppslukad av en väldig skrivandeprocess och hoppas att kunna utge mina böcker inom en överskådlig framtid. 

Farmors hemgård Benvik gård, en karolinerbostad i tre våningar från 1776, blev min och min familjs hemgård. 1998 skrevs gården över på mig och ett mer och mindre intensivt renoveringsarbete som fortfarande pågår, om än inte så intensivt, fick sin början. I mars 2003 flyttade vi in i ett rum och halvfärdigt kök. Sedan dess har vi tagit rum efter rum i besittning, vartefter det blivit färdigt restaurerat. Om man skulle sammanställa ett motto för husrestaureringen vore det väl ”Om något kan göras invecklat, ska det göras invecklat”. Vi har velat bevara den gamla orörda atmosfären i huset vilket har gjort att allting genomsyras av det ena av två ting: gammalt eller hantverk. De få kompletterande foder och lister som behövdes har handhyvlats med 1700-talshyvlar. Brädfodringens enorma löpmetrar locklister har fått sin slutfinish med motsvarande handhyvel. Endast ekologiska naturmaterial har använts. Kakelplattor har beställts från en lokal tillverkare. Mödosamt, omständigt, invecklat är ord som skulle kunna beskriva vår restaurering. Men varje mödosamt omständligt arbetsmoment, varje moment av lång otålig väntan på torktid och beställda material har varit värt det, i efterskott sett. För att citera ett talesätt från Västerhankmo ”E ska länger havas än järas”, man ska ha det längre än vad det räcker att göra det. Det gäller i synnerhet när man har att göra med gamla hus. 

- Ordföranden Anette Norrgrann

pohjalainenrakennus@gmail.com

 

Mitä monipuolisempi joukko pohjalaisesta rakennusperinnöstä kiinnostuneita ihmisiä on mukana yhdistyksessä, sitä enemmän pystymme kehittämään uusia toimintamuotoja ja saavuttamaan joukkovoimaa ja äänenpainoa. Sillä tulee olemaan tarvetta ja merkitystä tulevina vuosina. Tervetuloa mukaan yhdistykseen!

Ju större grupp människor som är intresserade av byggnadsarvet kommer med i föreningen, det mera kan vi utveckla nya verksamhetsformer. Gruppen får tyngd och vår röst blir hörd. Det kommer att finnas behov och betydelse  för detta under de kommande åren. Välkommen med i föreningen!